Balilta parin tunnin venematkan päässä sijaitsevat Gilin saaret: Trawangan, Meno ja Air. Kun Bali ei enää napannut, päätimme mennä Gilille, vaikka emme siellä kahta yötä enempää ehtineetkään olla ennaltavarattujen lentolippujen takia.
Ja olenpa iloinen, että kävimme siellä! Olin myyty heti, kun laivamme karautti saarista suurimman (ja silti tosi pienen) Gili Trawanganin rantahiekkaan. Vaikka tämäkin paikka on turistien kansoittama, oli se kuitenkin kokemuksena ainutlaatuinen hiekkateineen, hevoskärrytakseineen ja autottomuuksineen.
Kolmesta saaresta Trawangan on vilkkain, kahdella muulla saarella saa viettää rauhallisempaa lomaa. Meidän hotellimme sijaitsi pääkadun loppupäässä satamasta päin katsoen, lähellä rantaa (eihän pienellä saarella toki ranta koskaan kaukana olekaan). Vaikka kaikki oli lähellä, oli se myös rauhallinen ja yöaikaan hiljainen.
Saari valloitti niin tehokkaasti, ettei fiilistä haitannut edes se, että olin sen ainoan siellä vietetyn kokonaisen päivän kuumeessa, ilmeisesti koskenlaskussa vilustuneena, enkä siksi jaksanut liikkua hotellia pidemmälle. Olisi toki ollut kiva vaikkapa vuokrata fatbike ja pyöräillä sillä saaren ympäri. Mies sen sijaan kävi snorklausreissulla, joka vei myös Gili Airin saarelle.
Ei autoja, mopoja eikä asvalttia. Viehättävää!
Sähkökatkot ovat saarella ilmeisesti tyypillisiä. Toisena iltanamme saarella sellainen ainakin oli, mutta ravintoloissa syttyivät nopeasti kynttilät tuomaan hieman valoa pimeyteen. Eikä sähkökatko ainakaan silloin kovin kauaa kestänyt.
Asteen verran epämukavampi oli koko päivän kestänyt vesikatko. Ei sekään normaalisti olisi haitannut, mutta se oli juuri se päivä, jonka makasin hotellilla hikoilemassa sekä hellettä että kuumetta. Vesikatko rajoitti paitsi suihkun, niin myös vessan käyttöä. Onneksi ei ollut vatsatauti! Eniten kuitenkin säälittivät lukuisat hotellialueellakin pyörivät kissat, jotka turhaan etsivät juomavettä. Epätoivoissaan jotkut niistä litkivät uima-altaan vettä, mutta sekin oli suolaista eli ei mitenkään parasta juomavedeksi.
Jos kiinnostaa, millaista on elämisen arki Gilillä, hiekkakikkareella, kannattaa lukea tätä blogia: Moottoritiellä on puuma. Löysin blogin ennen tätä matkaa, kun etsin lisätietoja paikasta. Blogissa on mm. hyvä Usein kysytyt kysymykset -sivu, josta löytyy paljon hyödyllistä tietoa. Blogin pitäjästä, suomalaisesta Pädestä, on noin vuoden sisällä ollut useampikin lehtijuttu, joten blogi onkin varmaan monelle jo ennestään tuttu.
Päde tekee saarella ihanaa työtä kissojen hyvinvoinnin eteen, mm. järjestämällä kissaklinikoita. Juuri silloin, kun me saarella kävimme, olisi ollut yksi sen syksyn klinikkapäivistä. Olisin mennyt sinne vapaaehtoiseksi, ellen olisi ollut kipeä. :(
Ja olenpa iloinen, että kävimme siellä! Olin myyty heti, kun laivamme karautti saarista suurimman (ja silti tosi pienen) Gili Trawanganin rantahiekkaan. Vaikka tämäkin paikka on turistien kansoittama, oli se kuitenkin kokemuksena ainutlaatuinen hiekkateineen, hevoskärrytakseineen ja autottomuuksineen.
Kolmesta saaresta Trawangan on vilkkain, kahdella muulla saarella saa viettää rauhallisempaa lomaa. Meidän hotellimme sijaitsi pääkadun loppupäässä satamasta päin katsoen, lähellä rantaa (eihän pienellä saarella toki ranta koskaan kaukana olekaan). Vaikka kaikki oli lähellä, oli se myös rauhallinen ja yöaikaan hiljainen.
 |
| Taksiasema. |
Saari valloitti niin tehokkaasti, ettei fiilistä haitannut edes se, että olin sen ainoan siellä vietetyn kokonaisen päivän kuumeessa, ilmeisesti koskenlaskussa vilustuneena, enkä siksi jaksanut liikkua hotellia pidemmälle. Olisi toki ollut kiva vaikkapa vuokrata fatbike ja pyöräillä sillä saaren ympäri. Mies sen sijaan kävi snorklausreissulla, joka vei myös Gili Airin saarelle.
Ei autoja, mopoja eikä asvalttia. Viehättävää!
Sähkökatkot ovat saarella ilmeisesti tyypillisiä. Toisena iltanamme saarella sellainen ainakin oli, mutta ravintoloissa syttyivät nopeasti kynttilät tuomaan hieman valoa pimeyteen. Eikä sähkökatko ainakaan silloin kovin kauaa kestänyt.
Asteen verran epämukavampi oli koko päivän kestänyt vesikatko. Ei sekään normaalisti olisi haitannut, mutta se oli juuri se päivä, jonka makasin hotellilla hikoilemassa sekä hellettä että kuumetta. Vesikatko rajoitti paitsi suihkun, niin myös vessan käyttöä. Onneksi ei ollut vatsatauti! Eniten kuitenkin säälittivät lukuisat hotellialueellakin pyörivät kissat, jotka turhaan etsivät juomavettä. Epätoivoissaan jotkut niistä litkivät uima-altaan vettä, mutta sekin oli suolaista eli ei mitenkään parasta juomavedeksi.
 |
| Casus Dreams -hotellin uima-allasalue. |
 |
| Hotellissa jokaisella huoneistolla oli oma riippukeinu terassillaan. |
Loput kuvat tästä eteenpäin ovat Pacen snorklausreissulta ja Gili Air -naapurisaarelta. Melko samanlaiselta sielläkin näyttää.
Jos kiinnostaa, millaista on elämisen arki Gilillä, hiekkakikkareella, kannattaa lukea tätä blogia: Moottoritiellä on puuma. Löysin blogin ennen tätä matkaa, kun etsin lisätietoja paikasta. Blogissa on mm. hyvä Usein kysytyt kysymykset -sivu, josta löytyy paljon hyödyllistä tietoa. Blogin pitäjästä, suomalaisesta Pädestä, on noin vuoden sisällä ollut useampikin lehtijuttu, joten blogi onkin varmaan monelle jo ennestään tuttu.
Päde tekee saarella ihanaa työtä kissojen hyvinvoinnin eteen, mm. järjestämällä kissaklinikoita. Juuri silloin, kun me saarella kävimme, olisi ollut yksi sen syksyn klinikkapäivistä. Olisin mennyt sinne vapaaehtoiseksi, ellen olisi ollut kipeä. :(
Kommentit
Lähetä kommentti