Korpinkierros, Nuuksio, Espoo

Lähdin suurin odotuksin Nuuksion Korpinkierrokselle, kahdeksan kilometrin mittaiselle rengasreitille. Toiveissa oli nähdä kallioisia järvimaisemia ja muutenkin upeita maisemia. Taisin valita siihen tavoitteeseen nähden väärän reitin Nuuksion vaihtoehdoista, sillä mitään huikeita maisemia ei tältä reitiltä avautunut. 

Ihan mukava kierros tämäkin silti oli - minulla se vain venähti lähes 13 kilometrin mittaiseksi parin reitiltä harhautumisen takia. Ensimmäinen harhautuminen oli sentään jotenkin perusteltavissa reittimerkintöjen epäselvyydellä, mutta toinen meni jo ihan täysin omaan piikkiin.

Korpinkierros tarjoaa maisemiltaan melko samanlaista näkymää kuin Luukki. On lampia ja välillä kuljetaan kallion päällä. Kalliot ja lammet eivät kuitenkaan osu samoihin näkymiin, joten pääasiassa reitti kulkee metsäisissä maisemissa. 

Reitti on merkitty keltaisin merkein ja merkintöjä on kyllä riittävän tiheästi. Periaatteessa - ja myös käytännössä - aina yhden merkin kohdalta näkee jo toisen ja tietää siten suunnata oikealle polulle. Pian Siikaniemen jälkeen (kun kiertää reitin myötäpäivään, kuten minä tein) on reitillä kuitenkin kohta, jossa lähdetään hiekkatieltä taas metsäpoluille ja selvempi polku lähtee tiensuuntaisesti, kun taas varsinaisen reitin polku nousee pienen rinteen päälle hieman epäselvin askelmin. Tässä kohtaa suuntasin tiensuuntaiselle polulle ja vaikka melko pian tajusin reittimerkintöjen puuttuvan, päätin jatkaa eteenpäin olettaen, että päätyisin kuitenkin kutakuinkin samaan paikkaan jonkin ajan päästä. 

Aikani talsittuani piti kaivaa puhelin esille ja tutkailla sen kartasta, missä oikein olinkaan. Sen avulla löysin takaisin samalle hiekkatielle, mistä olin lähtenyt ja olin superiloinen nähdessäni taas tutut keltaiset reittimerkinnät. No, enhän minä suuntavaistoton toki ihan niin helposti kuitenkaan palautunut reitille. 

Lähdin nimittäin tohkeissani kulkemaan väärään suuntaan eli takaisinpäin. Enkä edes tajunnut sitä, ennen kuin ehkä noin kilometrin päästä, kun kiersin metsäpolulla lätäkön. Vasta siinä tuli déjà-vu, että tässähän on jotain kumman tuttua. Uusi paikannus puhelimella paljasti karun totuuden. Olin totta tosiaan tullut pitkän matkaa takaisinpäin. Niin ne maisemat vain ovat erinäköiset, kun reittiä kulkee eri suuntaan. Eipä muuta kuin suunnanvaihto ja eteenpäin taas. Siinä kohdassa, jossa olin mennyt harhaan, kapusin nyt rinteen päälle ja siellähän reittimerkki virnisteli heti vastassa.

Sitä luulisi, että yhdestä eksymisestä jo oppisi olemaan tarkkana. Pitkän aikaa hoinkin mielessäni, että varmista nyt, että näet aina reittimerkin edessäsi. Mutta sitten ajatukset alkoivat harhailla ja havahduin jossain vaiheessa taas siihen, että eipä ole reittimerkkejä näkynyt vähään aikaan... Tyhmänä sitten vielä ajattelin, kun hyvin selkeää ja leveää polkua pitkin etenin, että ehkä niitä ei ole tässä siksi, että polku on näin selkeä ja leveä ja kulkee suoraan eteenpäin... Ei näin. Reittimerkkejä näkyy tasaisesti ja koko ajan, mikäli vain olet oikealla reitillä. 

Tämä harharetkeni oli viemässä minua ihan väärään suuntaan, joten en alkanut sooloilla, vaan päätin palata kiltisti samaa polkua takaisin niin pitkään, että näkisin taas tutut reittimerkit. Melko kauas olinkin ajatuksissani talsinut. Kohdassa, jossa olin harhautunut väärään suuntaan, polku jatkuu kenties hieman selvemmin vasemmalle eli suuntaan, jonne olin ajatuksissani jatkanut, koska suoraan mennessä on puu melkein tiellä. Sieltä puun takaa kuitenkin pilkottelee se keltainen reittimerkki, joten jos vain olisin pitänyt silmäni auki ja ajatukset valppaina, en todellakaan olisi päätynyt tuossa kohtaa väärään suuntaan. 

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Pian tuon jälkeen tulin Holma-Saarijärvelle, jonka rantoja pitkin reitti etenee, ja loppureitin tutkin huolellisesti reittimerkintöjä ja pääsin perille eli reitin alkupisteeseen Haukkalammen luontotuvalle.

Sen verran tukiasemien katveeseen Nuuksio tuntuu osuvan, että puhelimeni (iPhone) akku kului retkellä lähes tyhjäksi. Toki osansa siitä söi SportsTracker, mutta kannattaa ehkä olla viisaampi kuin minä ja pakata mukaan lisävirtaa. 

Välillä, tai sanoisinpa jopa enimmäkseen, reitti on näin helppokulkuista.

Pian tämän jälkeen harhauduin reitiltä ensimmäisen kerran.

Siellä täällä oli pitkospuita. Enemmänkin olisi ollut kiva, ei siksi, että maasto olisi sitä vaatinut, vaan ihan muuten vain. 

Tässä kohtaa tapahtui se toinen harhautumiseni. Jatkoin ajatuksissani vasemmalle, mutta silmät auki ja katse eteenpäin kulkiessa keltaisen reittimerkin erottaa oikeanpuoleisen polun varresta. 

Kuvassa näkyvässä saaressa on nuotiopaikka ja saareen pääsee siltaa pitkin. Lammen pääsee kiertämään myös senpuoleista rantaa pitkin, mutta olin tässä vaiheessa jo hitusen uupunut ylimääräisistä kilometreistäni ja niinpä päätin pysytellä varsinaisella reitillä ja edetä loppuun suorinta tietä. 

Tämä puu on valinnut omalaatuisen kasvustrategian varmistaakseen paikkansa auringossa.

Olin retkelläni parhaaseen mustikka-aikaan ja poimijoita tulikin vastaan tasaiseen tahtiin.

Keltaisen ympyrän 1 sisällä näkyy ensimmäinen harharetkeni. Tein siis melkoisen lenkuran ja osittain talsin samoja polkuja edestakaisin. Ympyrän numero 2 sisällä on puolestaan se jälkimmäinen harhautumiseni. Lähdin siis kävelemään ihan eri suuntaan, ja kävelinkin melko pitkälle. Huoh.