Antiikkia, antiikkia

Sadepäivän piristykseksi aloin muistella aurinkoisimpia ja kuumimpia matkakohteitamme. Kärkijoukkoon nousi Kreikan Peloponnesos, jossa olimme joitain vuosia sitten keskellä kesää eli heinäkuussa. Lämpötila hipoi neljääkymmentä, joten hiki tuli mitään tekemättä.

Varsinainen matkakohteemme Peloponnesoksen niemimaalla oli pieni Tolón kylä. Sen lähistöltä löytyy antiikin ajan rakennelmia ja raunioita, kuten Kreikasta vähän joka puolelta.

Yksi makeista antiikin paikoista on Epidauruksen teatteri. Se on rakennettu 340 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja on säilynyt todella hyvin. Katsomoon mahtuu n. 13 000 katsojaa ja paikan akustiikka on uskomattoman hyvä.


 


Etummaisen vuoriston siluetti näyttää pienellä mielikuvituksella lepäävältä Agamemnonilta. Agamemnon oli Kreikan taruissa sankari, Mykenen kuningas ja Troijan sodassa kreikkalaisten ylipäällikkö. Että silleen.
Nafplion kaupungista puolestaan löytyy Palamidi-linnoitus. Linnoitus on rakennettu 1700-luvulla (tai toisten lähteiden mukaan 1800-luvulla), joten antiikkia se ei ole, mutta muuten vain makea. Lisäksi näkymät linnoitukselta ovat huikeat.





Kommentit