Langkawin virkistävin kokemus - Telega Tujuh

Kun helteinen ilma hyväili ihoa täällä koti-Suomessa (vielä eilen, ei enää tänään), mieleeni muistui ihanan virkistävä kokemus Langkawin saarelta, Malesiasta, kahden vuoden takaa. Koko kahden vuoden takainen, 3,5 viikkoa kestänyt Aasian matkamme löytyy täältä, mutta juuri nyt muistelen tosiaan kaihoisammin saaren Seitsemän lähteen putousta eli Telaga Tujuhia.

Jotta lähteiden virkistävästä vedestä pääsee nauttimaan, on ensin kuitenkin hieman hikoiltava. Lähteille joutuu nimittäin nousemaan kaikkiaan 638 rappusta, ja trooppisessa ilmastossa se nostaa kyllä hien pintaan, jos ei sellainen olo jo valmiiksi ollut.


Kiipeäminen kuitenkin kannattaa. Luonnon muovaamissa altaissa on virkistävän viileää vettä, joissa on rentouttavaa loikoilla. Löytyypä myös kivisiä vesiliukumäkiä altaasta toiseen. 

Rappusissa riitti kapuamista.



Luonnon oma vesiliukumäki.


Tältä lähteiden tasanteelta voisi kiivetä vielä vähintään toisen mokoman matkaa vesiputouksen päälle, mutta meille riitti hyvin tämä korkeus. Me olimme tuolla ihan marraskuun ensimmäisinä päivinä, ja arkipäivänä. Silloin ainakin lähteillä oli miellyttävän rauhallista, ei minkäänlaista tungosta tai väenpaljoutta. 


Kommentit