Avani Sepang, Malesia

Aasian matkamme alkupuolella, lokakuussa 2014, majoituimme ihanaan Avani Sepang -hotelliin Malesiassa. Palmun muotoon sijoitetut villat on rakennettu meren päälle, mikä jo yksistään sai mielenkiintoni heräämään, kun tämä hotelli tuli hakutuloksissa vastaan. 

Hotelli sijaitsee itse asiassa suhteellisen lähellä Kuala Lumpurin lentokenttää, noin tunnin ajomatkan päässä, ja samalla Sepangin moottorirataa, jossa järjestetään F1- ja MotoGP-kilpailuja. Me majoituimme hotelliin ryydyttyämme viikonlopun MotoGP-kilpailuissa, mutta tapasimme hotellissa vieraita, jotka olivat käyneet katsomassa kisoja tältä hotellilta käsin vuokra-autollaan.



Hotellin perushuoneistot sijaitsevat neljän huoneiston taloissa, sekä ala- että yläkerrassa on kaksi tilavaa huoneistoa. Harmillisesti minulla ei ollut huoneiston sisältä yhtään kelvollista kuvaa, mutta huoneet ovat tilavia, 52-neliöisiä, eli ison sängyn lisäksi sinne mahtuu ilmavasti sohvaryhmäkin. Isommat huoneistot löytyvät palmun "yläoksista" yksikerroksisista yhden tai kahden asunnon rakennuksista.

Mitään avaraa merinäköalaa ikkunoista tai parvekkeelta ei avautunut, vaan näkymää muihin "mökkeihin".



Hotellin vastaanottoaula.

Aulan kattolamppu.
Ehdottomasti parasta hotellissa oli uima-allas. Se oli riittävän iso infinity-allas, ja vesi kaakkoisaasialaiseen tapaan kuin linnunmaitoa. Meidän majaillessamme tässä hotellissa allas pysyi varsin rauhallisena, väkeä ei ollut liikaa. 



Hotellin huonoiksi puoliksi voi mainita sen sijainnin kaukana kaikesta. Muutaman kilometrin päässä on pieni, melko kämäinen kylä, mutta emmepä saaneet käytyä sielläkään sen kolmen päivän aikana, mitkä hotellissa majoituimme. Hotellin yhteydessä on useampi ravintola, joten ainakin kolme päivää niillä pärjäsi kyllästymättä. 

Hotelli tarjoaa kyllä monenlaista ajanvietettä. Esimerkiksi sen vieressä on, ja siihen kuuluen, karting-rata. Rannalla järjestetään monenlaista aktiviitettia. Ainoastaan uiminen on siellä melko mahdotonta, koska ranta on kahlausmatala vaikka kuinka pitkälle. 


Yksi hotellin ravintoloista sijaitsi rannalla.


Uima-altaan viereisessä villassa oli kuntosali.

Live-musiikkia oli tarjolla joka ilta.

Palmusaari tarjosi mahdollisuuden lenkkeilyyn. Eräänä iltana kävelin puolet sen lehvistä läpi. 
Tätä hotellia muistelen kaiholla aina, kun kaukokaipuu lämpimään iskee. Vaikka se ihana olikin, niin on myönnettävä, että se saattoi saada mielessäni ylimääräistä arvonnousua siitä hyvästä, että sen molemmin puolin majoituimme tuolla matkallamme melko paljon epämukavampiin hotelleihin. :)


Kommentit