Bali osa 1 - huonot puolet

Balilla on mystinen maine upeana Indonesian saarena. Googlen kuvahakukin tuo tulokseksi vain toinen toistaan huikeampia kuvia. Omat kokemukseni Balista ovat paljon ristiriitaisemmat.

Kun kaksi vuotta sitten suunnittelimme Aasian matkaamme, tuntui Balin sijoittaminen matkaohjelmaan ihanalta ajatukselta, ja niin sitten teimmekin. Jos nyt suunnittelisin matkaa, Bali ei saisi siitä ainakaan niin isoa osaa kuin tuolloin.

Ehkä johtui ensimmäisen hotellimme huonosta sijainnista, ehkä todellisuuden erilaisuudesta mielikuviin verrattuna, ehkä jostain ihan muusta, mutta Bali ei vastannut odotuksiani. Kaukana siitä.

Koska siitä löytyi kuitenkin myös niitä makeita juttuja, pilkon Bali-jutun kolmeen eri tekstiin. Tässä ekassa aloitan tylyimmästä eli siitä, miksi se ei oikein napannut. Toisessa tulee sitten niitä pieniä makeita palasia sieltä täältä Balia. Kolmannessa saaren paras anti minun mielestäni: koskenlaskua.

Mutta tässä siis syitä, miksi en tykännyt Balista.

Saarella oli karua ja kuivaa. Ja likaista, roskia heitelty teiden sivuun. Ajankohta oli marraskuun alku, joten sadekausi oli juuri tuloillaan. Luultavasti siis kuukautta myöhemmin saari oli jo huomattavasti vehreämpi.



Kuta Beachin aluetta kuvaillaan "australialaisten Teneriffaksi". Ei tee mielestäni oikeutta Teneriffalle.
Balin saari on pinta-alaltaan noin 1% Suomen pinta-alasta, ja silti siellä asuu yli 4 miljoonaa ihmistä. Valtaosa näistä vielä saaren eteläosissa Kuta Beachin ja pääkaupungin Denpasarin tienoilla. Tarkoittaa siis suuria ruuhkia ja hurjaa liikennettä. Ei olisi tullut mieleenkään vuokrata jotain kulkupeliä ja lähteä ajamaan liikenteen sekaan. 

Näin "off-seasonina" vilkkaimmalla Kuta Beachillakin oli tilaa.


Kun meidän hotellin kukkulalta laskeutui alas, päätyi vilkkaan nelikaistaisen tien varteen. Suojateitä ei ole.


Sanur Beach - jo vähän miellyttävämpää Balia.

Sanurin aluetta.
Loput kuvat ovat Uluwatun temppelialueelta saaren eteläkärjestä. Se on maisemiensa puolesta upea, mutta temppelialue oli minusta tylsä. Kaikki varsinaiset temppelipaikat olivat turisteilta kiellettyjä. Se on tietysti täysin ymmärrettävää, mutta jos paikasta on tehty turistikohde, olisi kiva päästä edes jonnekin "sisällekin".

Lisäksi paikka on varsinainen turistirysä, mikä vei fiiliksiä. Matkalla sinne oli vielä pakkopysähdys kahvin- ja teenmaistelupaikassa.








Apinoita riitti ja niitä pitää varoa: vievät helposti kaiken irtotavaran, mukaan lukien silmä- ja aurinkolasit!

Auringonlasku Uluwatussa oli hieno. 

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen teksti. En lukenut muita Bali-postauksiasi, mutta täytyy tähän kommentoida, että Balilta löytyy ihan uskomattoman suuri kirjo kaikkea, turistihelvetistä upeisiin kohteisiin. Jos jumittuu Kuta-Sanur-Uluwatu -akselille, joutuu valitettavasti kohtaamaan pitkälti sen kaikista "turisteimman" Balin. Oma kokemukseni on, että kannattaa ottaa skootteri tai taksi, ja ajella vähän syrjään suosituimmista kohteista ja kaupungeista. Sieltä löytää usein sitä aitoa kulttuuria.
    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti