Olkaa hiljaa ja huutakaa - reportaasi huutokaupasta

Huutokauppa yllättää kävijänsä, ja ensikertalaiselle se on elämys. Yhtäkkiä maailma onkin aarteita täynnä.

Siniset peltiseinät eivät lupaa paljon. Iso Huutokauppahalli-kyltti seinällä ja ovensuussa parveileva ihmismassa antavat kuitenkin aavistuksen tulevasta. Astun sisään halliin vain muutama minuutti ennen huutokaupan ilmoitettua alkamisaikaa. Siinä teen ensimmäisen virheeni huutokaupan ensikertalaisena.

Joka ikinen istumapaikka hallissa on varattu. Huudettavat tuotteet, 439 kohdetta, on aseteltu hallin sivuille ja etuosaan. En ole tutustunut tuotteisiin lainkaan etukäteen. Se on toinen virheeni.

Ostan ovensuusta huudettavien tuotteiden luettelon eurolla. Käyn katsomassa tavarat nopeasti läpi. Ihmiset jonottavat vielä huutonumeroita, joten huutokauppa ei ala aivan vielä. Nopealla vilkaisulla en löydä tavaroista mitään erityisesti kiinnostavaa. Se on kenties kolmas virheeni.

Päätän joka tapauksessa ja varmuuden vuoksi hakea itselleni huutonumeron. Eihän sitä koskaan tiedä. Nimen ja puhelinnumeron antamalla saan kyltin, jossa on numero 39. Huutokauppajännitys iskee heti, kun kyltti on kädessäni. Mitä jos huudan jotain itselleni vahingossa? Jotain todella kallista?

Kierrätysten keitaita

Suomesta löytyy huutokauppoja laidasta laitaan. Toisessa äärilaidassa ovat Bukowskis-taidehuutokaupat, joissa tuotteiden hinnat liikkuvat useissa tuhansissa euroissa. Todellisten taideaarteiden hinta kohoaa tätäkin huimemmaksi. Esimerkiksi syksyn 2013 huutokaupassa myytiin Albert Edelfeltin teos ’Nainen parvekkeella, la Parisienne’ hintaan 171 248 euroa.

                                           

Toinen ääripää ovat kylähuutokaupat, joita järjestetään viikoittain tai muutaman viikon välein. Näissä ei myydä Edelfeltin teoksia, mutta toisaalta huutoihin pääsee käsiksi jo viidellä eurolla ja aina on mahdollista saada hankittua todellinen aarre edulliseen hintaan.

                                           

Kylähuutokaupan toimintaa kuvaa esimerkiksi Nelosella pyörivä Suomen huutokauppa-keisari. Keski-Suomen Uuraisissa toimiva huutokauppayritys pyrkii pitämään huutokaupan joka perjantai.

Äärilaitojen puoliväliin sijoittuu puolestaan Huutokauppa Helander Helsingin Hämeentiellä, josta myös on tehty TV-sarja. TV1:n Aarteenetsijät kuvasi noin kerran kuukaudessa pidettävien huutokauppojen valmistumista.

Kylähuutokauppoihin on laskettavissa Nurmijärven Klaukkalassa huutokauppoja järjestävä ElegantikOy. Sen huutokauppaan olen nyt itsekin uskaltautunut.

Kuolinpesän uusi elämä

Tänään huutokaupataan ”kaunis kuolinpesä”, kuten lehti-ilmoitus oli ilmoittanut. Kun katson tavaroita hallin seinustoilla, sisustan mielessäni taloa, josta esineet ovat peräisin. Tuo retropöytäryhmä on ehkä ollut saunamökissä. Tuo senkki, vitriinikaappi ja nuo tuolit ovat kalustaneet kirjastohuonetta. Sen seinällä on ehkä ollut tuo lintutaulu.

Kello on jo kymmenen yli yhden, mutta huutonumeroihin on edelleen jonoa. Halli on sisältä yhtä teollisen ankea kuin ulkopuoleltakin, mutta ankeus peittyy tavara- ja ihmispaljouteen. Leveitä penkkirivejä on parikymmentä, keskikäytävän molemmin puolin kymmenkunta istuinta, kaikki täynnä. Lisäksi ilman istumapaikkaa jääneitä on muitakin kuin minä. Mahdollisia kilpahuutajia on siis paikalla useita satoja.

Asetun hallin takaseinustalle siten, etten peitä kenenkään näkyvyyttä. Meklari astuu esiin ja kopauttaa nuijallaan pöytää. Halli hiljenee kuuntelemaan meklarin kertomia huutokaupan sääntöjä.

Vasarahinta ja maksettava loppusumma

Huutokaupat toimivat lähinnä kahdella tapaa ottaessaan tavaraa myyntiin. Huutokauppiaalle riskittömämpi tapa on ottaa tuotteet myyntiin toimeksiannolla, jolloin huutokauppa ottaa myyntihinnasta tietyn prosenttiosuuden itselleen. Esimerkiksi Bukowskin perimä provisio on 13 prosenttia. Helander perii provisiota 20 prosenttia vasarahinnasta. Vanhan tavaran myynti on arvonlisäverotonta, mutta huutokaupan perimästä palkkiosta maksetaan lisäksi arvonlisävero 24%.

Toinen tapa on, että huutokauppias ostaa tuotteet myyjältä. Tällöin huutokauppiaalle jää riski siitä, ettei huutokaupassa hinta nousekaan yli jo maksetun hinnan. Myyjä saa rahat heti, mutta jos tavaran hinta kohoaa huutokaupassa paljon odotettua korkeammalle, ei hän saa tästä enää hyötyä itselleen.

Vasarahinta on se hinta, jonka meklari iskee pöytään kolmeen laskettuaan. Ostajalle saattaa tulla yllätyksenä joissain huutokaupoissa vasarahinnan päälle lisättävä huutomaksu. Bukowskilla huutomaksu on 18 prosenttia, Helanderilla 16 prosenttia. Huutomaksusta ostaja maksaa lisäksi vielä arvonlisäveron. Huutokauppojen myyntiehtoihin kannattaakin siksi perehtyä huolella ennen huutokauppaa.

Myös huutokaupan hyväksymät maksutavat on hyvä tarkistaa etukäteen. Huutokaupassa annetut tarjoukset ovat sitovia. Vasaran napsahduksen jälkeen huutajalla on velvollisuus maksaa ostamansa tavara.

Muumimukeja ja maitokannuja

Sitten se alkaa. Ensin huudetaan astioita. On Arabian Luumu-lautanen, Iittalan Aalto-tuikkuja, muumimuki, jälkiruokakulhoja, muumikulhoja, laseja, Arabiaa, Arabiaa, Arabiaa... Huudot etenevät vauhdilla. Lähtöhinta on kaikille tavaroille viisi euroa. Siitä huudetaan kahden euron korotuksilla kolmeenkymmeneen euroon asti. Siitä ylöspäin viiden euron korotuksilla. Summia ei täällä itse tarvitse huutaa, sen kun vain nostaa kylttiään ylös, jos tavoittelee tavaraa itselleen.

Pidän kuitenkin kylttini alhaalla. Ihmettelen muumituotteiden korkealle kohoavaa hintaa. Mukien hinta kohoaa yli kahteenkymmeneen euroon, kannun peräti sataankahteenkymmeneen euroon.

Kyltit nousevat rytmikkäästi. Pääni pyörii kuin tennisottelussa, kun jokin tavara saa aikaan kahden huutajan välisen kilpailun. Silloin kyltit eivät nouse tai laske lainkaan, pysyvät vain pystyssä jatkuvasti. Meklari huutaa viiden euron korotuksin osoitellen nuijallaan vuorotellen kumpaakin, kunnes toinen laskee kylttinsä alas. ”90 euroa ensimmäinen, 90 euroa toinen, ja 90 euroa kolmas kerta. Myyty 90 eurolla numerolle 27.”

Tunnin päästä aloituksesta on kohteissa edetty hieman yli sadan. Astioista on siirrytty valaisimiin, tauluihin ja ryijyihin. Muutama huonekalukin on välissä huudettu. Makeat retrokankaat saavat minut jo melkein nostamaan kylttini tarjoukseen, mutta järki voittaa vielä. Mitä minä niillä kankailla oikeasti tekisin?

Mutta sitten huutoneitsyyteni jää historiaan. Arabian maitokannu. Tajuan, että juuri tuollaisenhan tarvitsen. Kyltin nosto jännittää hieman. Huomaakohan meklari edes minua täältä salin takaosasta?

Ensimmäisen... toisen... ja kolmannen kerran. Myyty!

                                         

Huutokauppias on aarteenetsijä        

Suomi on pieni maa. Miten tavaraa riittää kaikkiin huutokauppoihin? ’Kauniita kuolinpesiäkin’ lienee aika harvassa.

Huutokauppiaan työstä itse huutokauppa onkin vain jäävuoren huippu. Muutaman tunnin rutistuksessa tiivistyy monen viikon työ, jota on tehty tavaroiden kokoamiseksi.

Kuolinpesien lisäksi tavaroita tulee myyntiin esimerkiksi keräilijöiltä, joilla omat nurkat alkavat täyttyä liiaksi. Välillä varastoa täydennetään kirpputoreilta tai vanhan tavaran kauppiailta. Onpa Palsanmäen huutokauppapariskunta käynyt tavaranhakumatkalla Ruotsissa ja Virossakin.

                                           

Kaikki, mikä kiiltää, ei ole kultaa. Vanha sanonta pätee myös huutokauppiaan aarrejahdissa. Toisen romu ei ole automaattisesti toisen aarre huutokaupassakaan. Huutokauppiaan ammattitaitoa on tunnistaa kaupaksi menevät tuotteet ja koota esineistä houkutteleva tarjoilu kuhunkin huutokauppaan. Hyvässä huutokauppiaassa on ripaus perinteistä helppoheikkiä. Kun yleisön saa syttymään, hinnat kipuavat korkeammalle.

Huutaminen koukuttaa

Huoleni on turha, etteikö meklari huomaisi minua takarivistä. Kuin haukka saaliinsa meklari havaitsee nousevat kyltit, ja pääsen heti huutoralliin mukaan. Adrenaliinia tuntuu ryöpsähtävän suonistooni. Mikä fiilis. Maitokannun hinta jatkaa kohoamistaan. En sitä nyt kuitenkaan yli sadan euron verran halua. Jättäydyn pois huudosta, mutta tunne jää. Tätä on saatava lisää!

Väki hallissa vähenee pikku hiljaa, vaikka huutokauppa on parhaassa käynnissä. Saan itselleni istumapaikan. Hallin etuosasta huonekalujen seasta silmiini on osunut kivannäköinen senkki. Päätän huutaa sen itselleni. Asetan rajaksi sata euroa. Tiedän, että jonkin verran sen ylikin olen valmis menemään. Ja jotta olisin valmis tuohon kohteeseen tultaessa, päätän jatkaa huutojen harjoittelua.

Huudettavaksi tulee muutama Artek-huonekalu. Hallin sivustalla tähän asti rauhallisesti istunut pariskunta herää. Selvästikin he ovat tulleet huutokauppaan metsästämään juuri Artekia. Osallistun harjoituksen vuoksi huutoon sen alkuvaiheessa, mutta koska en oikeasti ole näistä huonekaluista kiinnostunut, jättäydyn pian pois, etten turhaan nosta hintaa. Huutajia Artekille riittää kyllä muutenkin. Ilmeisesti hinta kuitenkin jää kohtalaiseksi, sillä pariskunta saa haluamansa ja vaikuttaa tyytyväiseltä lopputulokseen.

Sitten on minun tuotteeni aika! Viidestä eurosta aloitetaan. Huutajia tuntuu olevan nihkeästi, ja ehdin jo ajatella saavani senkkini hyvinkin edullisesti. Vasemmasta reunasta löytyy kuitenkin yksi sitkeä kilpahuutaja. Viiden euron välein hinta kipuaa ylemmäs ja ylemmäs – kunnes pysähtyy 75 euroon. ”75 euroa ensimmäinen, 75 euroa toinen, ja 75 euroa kolmas. Myyty 75 eurolla numerolle 39.” Eli minulle! Olo on voitonriemuinen. Saan senkkini, jota en vielä tänne tullessa tiennyt edes haluavani tai tarvitsevani. Ja mikä parasta, jään pikaisesti asettamani sadan euron budjetin alle.

Nyt kun ostotili on avattu, tuntuu yhtäkkiä useampi tavara huutamisen arvoiselta. Coca Cola -retrotaulun hinta kipuaa yli sadan euron, jättäydyn kisasta jo kolmenkymmenen euron kohdalla. Pienen sivupöydän saan itselleni kahdellatoista eurolla – ihan ilmaiseksi! Kattovalaisimen kohdalla emmin liian kauan. Tuotteesta ei ole kukaan muukaan kiinnostunut eikä sitä huudeta lainkaan.

Tynellin aurinkopullo, Arabian seepra ja kirahvi, rasia kolikoita, helmet, hopealusikat, Citizen-rannekello, talonpoikaistuoli, puujakkara. Tavaraa riittää, ja niin myös ostajia, vaikka halli tasaiseen tahtiin tyhjeneekin molemmista. Alan itsekin harkita lähtöä, sillä kolme tuntia on jo takana ja ainakin muutama vielä edessä, ennen kuin kaikki tavarat on huudettu. Teekupponen, pullapala ja huudettavaksi tulevat Arabian maitokannut saavat kuitenkin jäämään, ainakin hetkeksi vielä.

Maitokannujen hinta kohoaa yli kipurajani, mutta huudan itselleni tarjoilulautasen ja hieman vahingossa kristallimaljakon. Sen hinta onneksi jää yhteentoista euroon.

                                           

Numerosta 384 eteenpäin tulee pitkä sarja tauluja. Väkeä on hallissa enää joitain kymmeniä eivätkä taulut tee kauppaansa. ”Tehdäänpäs niin, että sanotte, jos joku tauluista kiinnostaa, niin huudetaan niitä,” meklari toteaa, kun käy selväksi, ettei tauluihin tule lainkaan huutoja. Minun silmääni miellyttää numero 388, ”Taulu, rantamaisema”. Koska kilpahuutajia ei ilmaannu, saan taulun viidellä eurolla. Kiinalaisen naisen kuvasta päädyn maksamaan 13 euroa, mutta numeron 294, ”Taulu, värikäs, venäl.” saan myöskin viidellä eurolla.

Meklarissakin alkaa näkyä hieman väsymisen merkkejä. Nyt on ostajan markkinat. Tuotteita lähtee viidellä eurolla, kunnon kisaa ei enää synny. Vihoviimeinen tuote on alumiinitikkaat. Yllättävästi niiden hinta kohoaa 17 euroon, mutta meidän kotiimme ne päätyvät.

Ja siinä se sitten oli. Käyn maksamassa päivän ostokseni. 138 euroa yhteensä. Aloittelijan virheenä numero neljä en ole merkinnyt listaan, mitä olenkaan huutanut itselleni. Senkki, pieni sivupöytä, tarjoiluastia, kulho, kolme taulua, alumiinitikkaat, yritän muistella huutojani. Onneksi tavaramäärä hallista on vähentynyt huomattavasti, se helpottaa tavaroiden löytämistä.

Pärjäsin elämäni ensimmäisessä huutokaupassa silkalla aloittelijan tuurilla. Kaikille ostamilleni tavaroille löytyi sopiva paikka ja käyttötarkoitus kotona. Seuraavalla kerralla aion kuitenkin korjata vasta-alkajan virheeni.

Kaikki huutokaupat järjestävät ennen huutokauppaa näytön. Aion käydä katsastamassa tavarat hyvissä ajoin ennen huutokauppaa, miettiä, mitä yritän huutaa itselleni ja mitä olen valmis maksamaan. Tulen myös itse tapahtumaan ajoissa, jotta saan hyvän istumapaikan. Ja ehdottomasti merkitsen tuotelistaan, mitä ostinkaan itselleni ja millä hinnalla.

Liikaa ei kuitenkaan kannata suunnitella.Yllätyksille on syytä jättää tilaa, sillä niissä on huutokaupan varsinainen suola.

****
Tämä oli tällä kertaa hieman erilainen juttu tänne Pallonpalasiin. Kirjoitin tämän reportaasin erään kurssin harjoitustyönä jo reilut kaksi vuotta sitten, mutta vasta nyt tajusin, että senhän voisi julkaista täällä. Tuon ensimmäisen kerran jälkeen olen aina silloin tällöin käynyt huutokaupoissa, viimeksi juuri tänään, ja siitä tämä juttu tulikin mieleeni. Elegantikissa huutokauppoja on noin kerran kuukaudessa.